Kuten olen tainnut jo useasti mainita, meidän tyttönen on koko talven käyttänyt pelkästään huovutettuja lapasia. Siltä varalta, että lapaset kastuvat, on varalla oltava aina lapasia saatavilla.

Ensin tein Novitan Puro-langasta, Tundra-väristä,  8mm puikoilla tälläiset:

Pesukoneesta tuli sitten tälläiset:

Nämä olivat 40 asteen pesussa yhden kerran ja tulivat kerralla sopiviksi.

Ostin tammikuun alussa jo sinikirjavan Huopanen Mix-kerän. Tyttönen ihastui siihen jo ensisilmäyksellä ja toivoi langasta itselleen lapasia. No, tietysti äiti toteuttaa lapsensa toiveen. Aloitin lapaset viikonloppuna ja nehän etenivät nopeasti, kunnes  ikävästi lanka loppui ihan hippasen kesken.  Vain kärkikävennukset jäivät hieman kesken. Olin luvannut, että teen hänelle lapaset tiistaiksi, kun hänellä oli koulussa luistelua ja muuta ulkoilua koko päivän. No, maanantaina sain lankaa lisää ja illalla sitten  yritin oikein ahkeroida,, kun muut jo nukkuivat, jäin vielä viimeistelemään lapasia. Mutta, koska koti oli hiljainen ja uni jo painoi silmiä,, minä tietysti nukahdin. Havahduin hereille kello 02.30 yöllä,, lapanen edelleen kädessäni,, keskeneräisenä.

No, vaikka uni painoi silmiä, aloin viimeistellä lapasia. Sain kun sainkin ne pääteltyä, pussitin, harsin, ja muistin jopa kuvata:

(Nämä siis Novitan Huopanen Mix-langasta 8 mm puikoilla)

Kello 03.00 käynnistin pesukoneen ja lähdin nukkumaan. Kello soi 4.30, jolloin kävin ottamassa lapaset koneesta, irroitin harsimukset ja muovit ja laitoin tekeleet kuivumaan takan päälle.

06.00 kello taas soi, kun oli aika nousta laittamaan tyttöselle aamupalaa. Kauhukseni lapaset olivat edelleen kosteat. Mikä neuvoksi? No, sähköuuni päälle, lämmitin uunin 200 asteeseen ja laitoin lapaset sinne lämpimään,, jätin kyllä luukun osittain auki. Lopulta alensin lämmön 100 asteeseen ja annoin lapasten lämmitellä siellä oikein kunnolla.

07.00 uunissa sitten oli kuivat lapaset lastani varten:

Tyttönen ihastui kovasti lapasiin ja niinpä hän innoissaan sovitti niitä heti uunituoreina. Kumpi meistä mahtoi pettyä enemmän kun totesimme, että ne olivatkin hänelle hieman  isot. Pöh!

Aina ei voi onnistua. Niin se vaan on.